Värien hurmaa

Aurinkoisen mutta tuulisen päivän aikaansaannoksia: kaksi puuvillahuivia, jotka ensin värjäsin ja sitten painoin ja  päärmäsin. Kuosi saattaa jo näyttää tutulta, niin paljon olen tätä ruutuleimasintani käyttänyt - mutta kun en itse kyllästy siihen ollenkaan.

My new scarves, hand dyed and printed, a very fascinating work.

Tuttua on varmaan tässäkin, ei kuitenkaan ruutuja. Värjääminen ja painaminen taas pitkästä aikaa kolahti kunnolla; tuntuu, että nyt pitäisi vain tehdä näitä.  Näissä jutuissa on yhtä tärkeää matka kuin perillepääsykin, lopputulos on kuitenkin aina yllätys, varsinkin kun värimääräni ovat "lorauksia".

Painovärejä levitellessä syntyi näin kaunis taideteos, piti oikein kuvata.

Mietin tässä, että paljastanko materiaalista sen enempää, mutta tulkoonpa nyt viimeisessä lauseessa kerrotuksi, että huivit on tehty sideharsosta - kyllä, juuri siitä vauvanvaipasta, joka on erinomaisen käyttökelpoista tähänkin tarkoitukseen :)

Välipaloja

Tein uuden vähän erilaisen korttisarjan. Kukat tosin ovat vähän liiankin tavanomainen aihepiiri, mutta näin kevään juhlien aikaan se suotakoon.

Pitäisi enemmänkin kokeilla kaikenlaisia tyylejä ja tekniikoita; sillä laillahan ne uudet jutut löytyvät.
Silmiä voisi myös avata enemmän ihan omalle tutulle ympäristölleen. Kevätsiivousta tekiessäni hoksasin yhtäkkiä, mikä viehättävä episodi minulla on keittiön hyllyllä menossa...  Kyllä siinä nyt ihmetellään kädet levällään sinistä muurahaista, jonka naapurimaan Helina Tilk on kippooni maalannut. Toh toh, igasugust!

Kätteni tekoja ovat myös nämä lämpimät leivät, joiden juuren tein jo edellisenä iltana. Maistuvia!

Villatakkini on edennyt hihoihin asti, joten kyllä se siitä valmistuu. Tulipa äsken mieleen, että "ihokkaita" ei ihmisellä tarvitsi kovin monta olla ja sen ajatuksen voimalla sain laitettua ensimmäisen yllätystakkini keräykseen - toivon, että se vielä oikeasti lämmittää jotakuta.

Aanelosten suojaksi

A nice folder for A4 documents; simple wax oil - water colour technique

Olen päässyt taas lempihommiini eli paperin kuviointiin. Koulussa sain hyvää palautetta portfolioistani ynnä muista värikkäistä tuotoksistani, mutta harmittelin, että taitoa ei sitten varmaan enää koulun jälkeen oikein voikaan hyödyntää kuin omaksi ilokseen. No, elämä yllättää, onneksi. Minua pyydettiinkin uudessa työssäni tekemään tai tuunaamaan kivempia kansioita (olin tietenkin vähän vilauttanut ohimennen koulutöitäni...). Tässä siis yksi, josta vielä puuttuu kuminauha. Tein sen ihan alusta pitäen eli kuvioin valkoiselle isolle kartongille, jonka sitten taittelin ja muotoilin. Pintakäsittelyjä tuli useitakin, mutta päällä oleva lakka tekee pinnasta niin hyvän, että sitä kestää vaikka kostealla pyyhkäistä.

Voi tipuparka, katkaisinko kaulasi...

Tässä toinen, joka on tehty pienemmästä kartongista ja on kyllä riittävän kokoinen aanelosille, mutta reunat jäivät vähän turhan kapeiksi.

 

Tämä yksityiskohta on litoposterista, jonka aion liimata valmiin mapin tai kansion päälle. Kuviot ovat tekijänsä näköisiä - mutta mitä muuta ne voisivat ollakaan...

Villa lämmittää toukokuussakin

 

Näille leveysasteille ei kesä ole vielä ehtinyt. Siitäköhän johtuu, että teki taas mieli tehdä yhdet lämpöiset rannekkeet - tai ehkä siitä, että pari päivää sitten myin yhdet ja ostaja oli sitä mieltä, että "nämähän ovat yhtä lailla kesällä pidettäviä" - ehkä tätä lausetta ei aivan helteillä tosin päästäisi suustaan..  Siinä ne nyt joka tapauksessa ovat.  

Tämä pykäpistokuva vie ajatukseni yli 50 (apua!!!) vuoden taakse, jolloin pienenä ekaluokkalaisena, arkana lettipäänä, sain ensimmäisen koulukäsityön tehtäväksi. Pykäpistoillahan se liina piti aloittaa!  Onneksi niiden epäonnistuminen vasurilta ei sentään katkaissut käsityöinnostustani heti alkuunsa. Nyt olen sitten iloinen ja vähän ylpeäkin ehkä, että omat pykäpistoni eivät kulje valtavirran suuntaan vaan vastavirtaan. Ja tästäpä se ajatuskulku sitten helposti jatkuu muihinkin omiin polkuihini... Pistojen saralla olisi vielä paljon tekemistä; mielessä kyllä siintää hämäläinen rekipeitto, mutta mahtaako sen aika koskaan tulla.

Villatakki edistyy tasaiseen tahtiin, kaksi oikein, kolme nurin ja päinvastoin. Onpahan tullut eräskin ohoh-elämys koettua - vaikuttaakohan huono rytmitajuni neuleisiinkin? Opiskellessa selvisi kyllä,  että asioiden toistaminen ei ole minun lajini. Minua sen sijaan kiehtovat nämä ennalta-arvaamattomat työt ja lankahässäkät.

Tässä yksi hässäkkä, jonka jatkamiseen pitäisi herätellä motivaatiota. Paljon ei enää puuttuisi. Jaa-a, oppimiseen ei ole oikotietä, toivottavasti tämäkin harjoittelu vielä joskus palkitsee.