Wingspanin uusia tuulia

Wingspan in my way

Tässä yksi viime aikojen töistäni, joka ei ole niin salainen kuin moni muu. Kuva jäi muistoksi, kun tilaaja kävi varsin tyytyväisenä noutamassa hartianlämmikkeensä. Pohjana on wingspan-huivi, josta olen kehitellyt kaulurin. Niitä onkin syntynyt muutama kappale, mutta kaikki ovat menneet joulumyyjäisissä. Tammikuussa pidän aiheesta taas seuraavan kurssin, joten puikoilla on jo uusi mallikappale hyvällä alulla.

Kuvan kaulurin värit eivät ole omaa värimaailmaani, mutta miten hyvää tekeekään - pyynnöstä - hypätä tässäkin asiassa vähän kuin oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kaulurin omistajalle väritys sopi kuin hm. nenä päähän. Tuo lähes porkkananvärinen lanka ei ole saanut väriään porkkanasta, vaan hopeapajusta ja aavistuksen verran punertava taas aronianmarjoista; tumma ruskea ties mistä, teollisesti värjättyä. Tässä samalla sainkin taas hyötykäyttöön kaapeissa lojuneita keriä.

Kun tiesin, että kauluri on tulossa lähinnä sisäkäyttöön, halusin tehdä siihen jotain pientä ekstraa. Karnaluksista hankittu nappi siis viimeisteli kivasti asusteen. Varsinaisesta kauluriosasta tein myös niin väljän, ettei se kurista kurkkua. Kaksinkertaistin silmukkamäärän toiseksi viimeisellä kerroksella, jolloin kauluri istuu paremmin ja reunaan tuli koristeellinen reikäkerros.

My felted bracelets that Santa Claus will bring to some lucky ones :).

Ps. Rannekkeet, jotka tulivat, olivat ja menivät. Ihanaa, että sain ne luoda ja välittää osaltani joulun lämpöä.

Joulukuisia puuhia

Nyt on menossa varsinainen huovutusbuumi. Pakkanen kun ryhtyi markkinamieheksi, niin tuotantopuolella pitää kiirettä! Yhdet joulumarkkinat - neljä tuntia ulkona talven tähän asti ankarimmassa säässä - on koettu ja seuraavat jo häämöttävät reilun viikon päässä. Tämä iso ja värikäs huivi vielä odottaa löytäjäänsä.

Kaiken värikylläisyyden jälkeen halusin tehdä jotain hillittyä. Oma silmäni lepää vaihteeksi näissä pehmeissä värisävyissä ja niinpä tein heti kaksi samantyylistä ja sormia jo syyhyttää päästä tekemään lisää. Kuvittelenkohan vain, että tässä on jotain vintagea...

Rannekkeissa taas väri on valttia, ja punainen pitää pintansa. Tämä jos mikä on varsinainen tämän sesongin tuote, vaikka olenkin myynyt sitä kesästä lähtien joka ainoassa myyntitapahtumassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille!

Me tulemme, tulemme taas

Black and white - simple but always effective.

Täällä sitä taas ollaan; elikkoni ilmestyvät milloin missäkin muodossa. Suunnittelen parhaillaan kevään kursseja - ja aikaa hauskaa on kyllä luvassa (ainakin itselläni jo nyt...).  Vaikka olen viimeisen päälle väri-ihminen, niin täytyypä myöntää, että mustavalkoinen on aina vaikuttavaa ja ehkä tähän kaamoksen vähäiseen valoon sopivaa, rauhoittaa silmää.

My animals are here again - like Xmas bakery :)

Tunnelma muuttuu pienin keinoin ja sattuman sanelemana. Kuten yleensä, niin kävi nytkin: oli tarkoitus painaa kaksi kuvaa kokeeksi  sillä värinrippeellä, mikä oli jäänyt purkin pohjalle. Mutta värithän ovat ihmeen riittoisia, joten kiireesti etsimään kaapista lisää painettavaa. Tämä kangas olikin jo varmasti vuorossa, sillä se on lojunut kaapissani vuosikaudet ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Täysosuma - kangashan oli kuin luotu tätä hetkeä varten. Hassua, että jopa nuo mustat töhryt ovat osa pohjakankaan kuviointia, eivät minun sotkujani. Kuin pipareita pellillä!

Ja sitten viikon väriannos...

Flowers in the darkest season -  like a promise of a new summer.

Kurssi on luvassa tästäkin - joskus sitten, kun aurinko taas hellii meitä eikä syksyn pimeys enää käväise mielessäkään.

Iloa kaamokseen

Kummastakohan olen iloisempi - viimeisistä krasseistani, jotka toista viikkoa sitten pelastin pakkaselta sisään vai näistä huovutuksista, molempi parempi. Huovutukset ovat tässä vielä levyinä, mutta nyt jo valmiina rannekkeina. Krassit puolestaan ovat sinnikästä sorttia, nuutumisen merkkejä ei ole ilmaantunut.  Siinä esimerkkiä kaamoksen kulkijalle.

Tässä kokeiluja vetämälleni lankojenvärjäyskurssille. Kurssilaiset saivat aikaan ihastuttavia sävyjä; odotan jo seuraavia kokoontumista, jolloin yhdellä ja toisella on jo neule niistä menossa.

Liputuspäivää

Uusia lypsyhuiveja pukkaa.Summittaisten laskujeni mukaan tässä ollaan suurin piirtein puolivälissä valmistusprosessia :).  Onneksi kaikissa vaiheissa näkee kätensä jäljen selvästi, ja työ tuottaa iloa. Sattuisipa nyt edes vähän tuulemaan (taisivat tosin luvata isojakin lukemia..), että nämä iloiset väriläiskäni vähän kuivuisivat ennen silitystä.  Kaamosaurinko ainakin paistaa, kuten kuvasta näkyy.

Jos mennään vähän taaksepäin huivihommaa, niin äsken näytti tältä. Väri ei oikeasti tietenkään ole peräisin karpaloista, mutta yhtäläisyyttä ei voi kieltää. Tekijän silmissä karpalot kangastavat edelleen - siis ne, jotka odottavat siellä suolla.

Kun pitkästä aikaa taas rupesin silkkiä maalaamaan, piti tehdä saman tien toinenkin huivi. Päätin testata, miten suolatekniikka sopisi maalauksen kanssa. Sinänsä en ole osannut oikein innostua suolan käytöstä, mutta hyvähän on kokeilla kaikenlaista. Kokeilu taitaa jäädä kuitenkin tähän yhteen; ei ole minun lajini.

Onnistunein osuus näkyy tässä! Voi miten viehättäviä suolarakeita syntyikään, kuin pieniä jalokiviä. No, roskiin menivät saman tien eikä itse huivia voi pahemmin kehua.

Eipä minulla silti ole sydäntä näitä kahta luotuani kyllä moitiskellakaan - siinäpä nyt napittavat toisiaan silmiin.

Silkin ja villan terapiaa

Kurkkukivussa ei ole yleensä paljon kehuttavaa, mutta nyt kun olen pari vuorokautta kärvistellyt sen kanssa sisätiloissa, niin tulipahan mieleen ruveta pitkästä aikaa maalaamaan silkkiä. Tulos: kipu ei hävinnyt, mutta unohtui - ja hyvä niin.

Kuvista kyllä huomaa, että edellisestä maalaamisesta on mennyt aikaa; sen verran kökköjä ne ovat. Itse tekeminen sen sijaan vei taas mennessään. Silkkimaalaus ei tietääkseni ole Suomessa ainakaan mitenkään muodissa, mutta aina silloin tällöin löytyy joku, jota luotuni puhuttelevat.Voin siis jatkaa tälläkin saralla - seuraava liina onkin jo pingotettuna kehykseen.

My surprise jacket - a little bit mysterious also..

Vähän reppana on myös villatakki, joka nyt sitten - monien mutkien ja purkamisten jälkeen  - valmistui. Se on A-linjainen, lyhyt ja leveä, varsinkin takaa...  Osin oli kyllä näin tarkoituskin, mutta kaikesta päättäen myös jonkinlaisella laskuvirheellä on osansa asiassa.

Wide enough, soft and light

Tämä on sitä itsensä hyväksymisen koulua: on oltava malttia purkaa selvät virheet, mutta joskus on lupa myös tyytyä vähemmän täydelliseen tulokseen. Kaiken kaikkiaan pidän tästä röijystä kovasti; siinä on paljon juuri sitä, mitä halusinkin. Päällä se ei tosin sovituksia lukuun ottamatta ole ehtinyt olla. Ja miten pehmeä ja kevyt! Pirkanmaan kotityön langasta tulee ihastuttava bouclé-pinta varsinkin ainaoikein-neuleella, ja vaaka osoitti painoksi n. 300 g.

Nööbid leidsin Karnaluksi tohutust valikust.

Napit - tai siis nööbid - löytyivät kuukausi sitten Karnaluksista enkä silloin edes hoksannut ajatella, että ne tulisivat jo näin pian käyttöön. Samaa pintakuviota oli useammanväristä ja vaistonvaraisesti valitsin nämä vihreät eli rohelised enkä paremmin olisi voinut valita. Harmi, että kamera ei taas toista värejä oikein; sininen on oikeasti lilansävyinen.
Toivottavasti tokenen viikon töihin - jos en, niin taidanpa tietää, mitä teen :).

Kahden (keskeneräisen) villatakin loukussa

Tämmöistä ei liene ennen tapahtunut; minulla on kaksi melkein valmista, mutta silti pahasti kesken olevaa villatakkia. Toisin sanoen, en olisi koskaan ennen antanut itselleni lupaa aloittaa uutta, jos edellinenkin on vielä vaiheessa. Näin sitä itselleen näköjään heltyy. Koetan kyllä selittää asiaa sillä, että vedän parhaillaan taas nuttu-/villatakkikurssia ja ohjaajalla kai on sentään pieni velvollisuuskin tehdä kokeiluja :).  Ainakin kurssilaiset ensimmäisellä kerralla tutkivat ja sovittelivat tätä takkiani innokkaasti.   Takkiahan voisi ensi silmäyksellä luulla jopa valmiiksi, mutta ehei. Hihat ovat vielä vailla jatkokappaleita, ja nappilistan taidan joutua vielä purkamaan.

Yllätys antaa odottaa itseään vielä hetken.

Looking forward to a nice surprise...

Takki numero kaksi sai alkunsa siitä, että joku ohimennen kehaisi, miten hauskoja palavillatakkini ovat. No, eihän tämä tyttö enempää sytykettä tarvitse, kun langat olivat jo valmiina. Siinä hötäkässä tuli luotua silmukoitakin SATA LIIKAA. Purkaminen on siis myös tullut tutuksi - seikka joka on hyvä pitää esillä myös kursseilla, aina parempi, kun kertoo omia kokemuksiaan :).  Suuren inostuksen ja melkoisen lankasekamelskan siivittämänä takki on edistynyt oikein lupaavasti. Tosin tuntuu, että jotkut mittasuhteet ovat edelleen vähän pielessä, mutta sen verran olen jo sovitellut, että passelilta tuntuu.

Helmiä ja nappeja ja vähän muuta

Helmiä, helmiä, helmiä. Tämä on sana, jota käytän (kirjoitettuna siis) nykyään kai kaikkein eniten - ei sillä, että itse tekisin niitä, vaan suomennan parhaillaan aivan ihastuttavaa kirjaa koruharrastajille. Kuvan paperihelmet sen sijaan sain lopulta juuri kootuksi nauhaan. Oma helmituotantoni on ollut viime aikoina varsin vähäistä; monenlaista muuta sitten olenkin kyllä yrittänyt. Tämän korusetin olin luvannut tehdä jo ajat sitten, ja siinäpä se nyt on. Materiaali on siis vanha sanomalehti, ja tekniikkaa olen itse kehitellyt. Olisipa kiva lisätä, että alla näkyvä pellavaneule on myös tuotoksiani, mutta ei - se on kirpparilöytö, aivan tuliterä, klassinen pitsineule ja kahvikupposen hinnalla.

Viikko sitten oltiin Tallinnassa tyttären kanssa. Tässä pitikin nyt esitellä muutamia hänen ottamiaan kivoja kuvia, mutta entäs kun palvelin ei niitä hyväksynyt...  Olkoot minun puolestani siis hyväksymättä.
Kävelimme reippaina tyttöinä satamasta Karnaluksiin ja kuinka ollakaan, matkalla poikkesimme kangaskauppaan nimeltään Kangas dzungel - ja voih. Ei pelkästään ne kankaat, vaan se kaikenlaisten nauhojen käsittämätön viidakko, hyvässä järjestyksessä tosin. Kaikki on suhteellista; tämän elämyksen jälkeen Karnaluks ei enää vaikuttanutkaan niin käsittämättömältä.

Karnaluksista löytyi kauan etsimäni: mittanauha, jossa on myös tuumat - hinta 71 centtiä! Myös napit melkein valmiiseen yllätystakkiin osuivat ns. nappiin. Takki ei ole vielä valmis esiteltäväksi, sillä hihojen pidennys odottaa ratkaisua. Ja kyllähän sieltä tuli ostettua jotain muutakin, mutta kohtuudessa sentään pysyttiin.

Ulkona vihmoo vettä. Huomenna meillä vietetään Wiljanpäivää ja pystytän lypsyhuivi- ym. puotini vielä kerran ulkosalle. Onpa tullut sääennustuksia vilkuiltua, mutta muistutan aina itseäni, että "joka tuulta tarkkaa, ei kylvä, joka pilviä pälyy, ei leikkaa..".  Näillä siis mennään - ja reippaalla mielellä.

Lämpöä niin villasta kuin väreistä

Blogimaailmassani on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaassa - ja siellähän minä melkein olenkin, kun jatkuvasti häärin näiden villojeni kanssa. Ihanaa luomisen työtä tämä on, vastaa ihan piirtämistä tai maalaamista - joille ei nyt ole aikaa löytynyt ollenkaan. Tehdessään keksii aina jotain uusia juttuja ja kaikenlaisista pienistä palasista saa mukavia efektejä. Näihin rannekkeisiin leikkasin siivuja oranssista "porkkanasta", joita muistaakseni erään huovutuskurssin opettaja kerran auliisti jakeli ylijäämämateriaaleistaan. Tuota kirjavaa lankaa (isoveli) olen joskus hamstrannut alennusmyynnistä ja onneksi sitä tuntuu riittävän, vaikka yhtä ja toista on tullut vuosien mittaan siitä jo tehtyä.

Siinäpä niitä on; ei tosin kaikki, mutta uusimmat mallit. Etualan "turverannekkeet" edustavat vähän uutta värimaailmaa; luonnonmusta on aivan ihana tausta monellekin värille, mutta erityisesti tälle oranssille.

Ja sitten kurkistus värjäyspuolelle:

Vahvoja elämän värejä löytyy täältäkin. Eipä ole aavistustakaan, mitkä värit ovat trendikkäitä ja tämän syksyn muotia - minä menen näillä :).

Syyskuun kalenterissa on monta kivaa - ja uuttakin - juttua. Vajaan viikon päässä häämöttää Tallinna ja Karnaluks kaikkine ihanuuksineen, kahden viikon päässä Wiljanpäivät kotikaupungissa; Suomi-filmin tunnelmissa on hyvä taas avata päiväksi lypsyhuivipuoti. Kuun puolivälissä alkavat kansalaisopiston kurssit, joita elämän yllätykseni minun vedettäväkseni tuli roppakaupalla - siltä ainakin nyt tuntuu. Syksyhän on aina merkinnyt uusien asioiden aloittamista. Ihana, että niitä yhä löytyy enkä kai itsekään ole vielä ihan jämähtänyt :).

Menopelit räpyläjalkaiselle tikkusäärelle

Silmänne eivät valehtele - kengät ovat juuri tämän näköiset :)

Sain toimeksiannon: luo jotain, missä voisi harjoitella kengännauhojen solmimista. Tartuin työhön ja tässä tulokset. Onneksi tilaaja mainitsi, että ne voivat olla vaikka hassut - näihin tuli kyllä ihan tahatontakin komiikkaa...

Vasemmanpuoleinen on numero ykkönen, ja se on tehty valmiista askarteluhuovasta. Yritin saada siihen rei'ät rei'ittäjällä, mutta en suosittele; sen verran työläs prosessi oli saada saapas irti koneesta. Alimmainen reikä siinä sitten venähtikin aika rumaksi, loput tein vain saksilla leikkaamalla. Kun olin saanut ekan valmiiksi, tuli heti toinen tilaus! Löysin itse huovuttamaani todella tukevaa huopaa, joka sopikin juuri tähän tarkoitukseen mainiosti. Rei'itys siinäkin tosin kangerteli. Vahingosta viisastuneena hylkäsin rei'ittäjän, mutta tähän eivät saksetkaan oikein pystyneet. Juuri kun olin saanut jonkinlaisen reiän aikaan, se hävisi olemattomiin. Nauhojen laittoa ei tietenkään voi harjoitella, jos ei edes reikiä ole näkyvissä, joten yritin ainakin merkata reikien kohdat
sievin pikkupistoin.

Kyllä tämä popo aika style on, kun huovan värikin vaihtuu sinisestä vihreään ja eikös vain nuo tikkaukset ole kuin piste iin päällä :). Kengät ei kyllä sano kookookoo.

Jännää tämä (käsityöläisen) elämä: eipä itsekään tiedä, mihin pystyy ennen kuin saa haasteen.

Neuleita ja markkinamuistoja

Jotain on valmistunut ja jotain uutta on tulossa. Tämän puseron aloitin viime kesän helteillä (!) ja sinnittelin loppuun tämän kesän viileydessä ja sateessa. Lanka on Viipurista hankittua neulepellavaa ja yhden puseron olen siitä jo aikaisemmin tehnyt. Taitaapa pusero vähän jopa näkyä profiilikuvassani :).  Tässä malli on häthätää keksitty omasta päästä ja nyt tuntuu, että parhaiten onnistui kaulus - vaikka se ei kyllä varsinaisesti omaa tyyliäni olekaan.

Resoreiksi tein valepalmikkoa. Täytyy olla toiveikas; ehkä tällekin puserolle vielä löytyy se oikea käyttäjä...  Pellava on todella ihana materiaali myös neuleessa, toista puseroani olen käyttänyt tosi ahkerasti.

Ja sitten seuraavaan...
Myös nämä langat tuovat muistot helteestä - olen ostanut ne jokunen vuosi sitten Viljandista. Toistan nyt itseäni, sillä myös tästä langasta olen jo kutonut yhden villatakin itselleni ja esitellytkin sen aikaisemmassa blogissani (yliveto.blogspot.com). Mitä tästä voisi päätellä: ostan aina tuplalangat:).  Lankapussi sattui silmiini ja päätin tehdä pitkästä aikaa aikuisen yllätystakin, kun syksyllä pidän aiheesta taas useammankin kurssin. Voi että on ollut kiva kutoa! Lanka luistaa ja neuleesta tulee niin tasaista ja tietenkin värin vaihtumista on mukava seurata. Ja yllätyshän antaa odottaa itseään ihan viimeisen napin ompelemiseen asti.

Lopuksi vielä eilisen tunnelmia: pikkuruinen LYPSYHUIVIPUTIIKKINI Puuhkalan museon pihamaalla. Käytössäni oli puolet portaasta ja ovi ja kaupanteko oli kaikin puolin intensiivistä; vettä tuli kuin aisaa KOKO AJAN ja raju ukkonen ravisteli pari kertaa. Onneksi torikokemusta on nyt kertynyt sen verran, että vastoinkäymiset (?) ns. lisäävät vettä markkinointimyllyyni. Lopuksi saatoin vain ihmetellä, miten paljon kaupungissamme on lypsäjiä ja miten sattuivatkin eilen juuri minun sihtiini :). Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Materiaalista toiseen että hupsista

".. poltat silmiäni..." Ps. nämä lähtivätkin Oulun kautta Saksaan, schöne Fahrt, viel Spass...

En ole yhden asian ihminen näissä käsitöissä :). Juuri kun ihastelen yhtä tekniikkaa, hyppään jo toiseen. Kassiprojekti ei siis ole vielä sekään loppunut, mutta viimeistelin nyt tässä parit rannekkeet, joita lähden esittelemään huomenna Kokkolan iltatorille.

Nämä värit eivät yleensä kauan varastoissani vanhene :)

Hiiri kissalla räätälinä - ainakin melkein or my handmade bags

I love stencil printing with my own design.

Mistähän tämä kassivimma sai alkunsa... Minun piti ommella itselleni pusero maalaamastani burette-silkistä ja sain leikkaamiseen tukiopetusta, mutta mutta - jossain vaiheessa harhaannuin syrjäpoluille ja niinpä puserontekele ei ole edistynyt lainkaan (tukiopettaja odottaa varmaan kiihkeästi edistymäraporttiani, sekin vielä...).
Ensimmäisenä esittelyssä viimeksi eli juuri äsken valmistunut kassi. Tässä kuten kaikissa muissakin, kuviollinen kangas on omaa designia.

Tässä on sama malli kuin yllä, hiukan pienempänä versiona. Tein jokin aika sitten kaksi uutta leimasinta, joita käytin näissä kahdessa kassissa. Yhdestä englanninkielisestä kirjasta (Clare Youngs The perfect handmade bag) bongasin tämän pikkuhärpäkkeen, joka tekee kirjan mukaan kassista "professional" - aika kivan säväyksen se tosiaan antaa, vaikka ei logo olekaan.

 

I tried my two new stencils here.

Tässä kassissa on toinenkin  mukava yksityiskohta: sangat ovat päältä mustat ja kuviokangas on alapuolella. Kankaan pohjaväri on saatu aikaan kauan sitten ruiskuemulsiolla ja olen tarkoituksella jättänyt siihen valkoisia viiruja, jotka saattavat tosin tässä vähän häiritä.

Monotypia on cloth gives a quite personal and unique look for a simple shopping bag.

Numero kolmosen kuviokangas on joskus ajat sitten tehty monotypia-kokeilu. Se ei sävähdyttänyt silloin millään lailla, mutta heräsi nyt pirteästi eloon.  Ja juuri monotypian ansiosta tämä kassi on sitten uniikeista uniikein, kuviomalli ei ole missään tallessa.

My former curtains got a new job :).

Ja sitten siirrymme kierrätysosastolle ja sinne, mistä kassituotanto alkoi. Olin jo pitkään katsellut vanhaa vuorillista ja itse painamaani verhoa sillä silmällä, että sen tilalle pitäisi saada uusi ja tämä vanha hyödyntää. Homma olikin yllättävän helppo, kun vuori tuli samalla kertaa leikaten lähes automaattisesti ja niinpä kasseista tuli käännettäviä.

How nice that the curtains were lined - now you can turn the bag as you please.

Kumpikin kangas on pysynyt muuten oikein hyvänä, siliävätkin melkein itsestään, mutta aurinko on näyttänyt voimansa, joten väri oli toisin paikoin tosi haalistunut. Sangat siis todistavat, että kyseessä on kierrätystuote :). Tätä sarjaa on kolme valmiina ja - huh - viisi leikattuna...
Ihmettelen vähän, mikä on se pieni sivuääni, joka vielä viitsii vikistä, että kunnon ihmiset eivät tee kasseja, vaan kitkevät kukkapenkkejä, ovat metsässä hyttysiä uhmaten tutkimassa, joko on kantarelleja, siivoavat komeroita, lukevat venäläisiä klassikoita tai Alastalon salia - tai lekottelevat rannalla! Mutta uskokaa tai älkää, jotain noista olen minäkin tehnyt, kasseista huolimatta...
Ps. Toivottavasti puserokin vielä joskus näyttäytyy täällä!