perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulun lämpöä

Tämä vuosi on ollut se merkkivuosi, jolloin opettelin sukkien kutomista. Alkuvuodesta into oli kova ja opettelin erilaiset kantapäät ja kärjet. Viime aikoina puikot ovat olleet enimmäkseen narikassa, mutta yksi sukkapari nyt joka tapauksessa syntyi. Mestaria minusta ei tässä lajissa ole kehittynyt, mutta ehkä olen vähän jo jyvälle päässyt. Näihin  sukkiin värjäsin langan itse, ja aika kivasti nuo raidat onnistuivat. Lanka on Pirkanmaan kotityön sukkalankaa, paksuhkoa ja vähän karkeaakin. Sukat ovat nyt paketissa ja monta lämmintä ajatusta mukana :).

Lämpimiä ajatuksia - ja vähän muutakin - kätkee myös tämä joulupaketti. Pari kuukautta olen perehtynyt paketoinnin saloihin, ja omakin mielikuvitus alkoi toimia parahiksi joulutarpeisiin. Antajan ilo on ainakin aitoa.

Rauhaisaa joulunaikaa

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kassisarja jatkuu

A 2-coloured bag with my latest print
Kun kasseja kerran tarvitaan, niin täältä pesee :).  Tässä edelleen samaa mustaa kangasta kuin edellisissä, mutta nyt keksin panna tikkua ristiin vähän värikkäämmin kassin toisella puolella. Väri ei siis heijastu tiilistä, vaikka vähän siltä näyttää.
Eipä ole tällaista tullut ennen tehtyä, ja nytkin idea tulla putkahti painamisen aikana  - harvoin minä etukäteen näitä töitäni suunnittelenkaan tai sitten poikkean suunnitelmasta vähän sivuraiteille.

Primitivo, as I call this print
Toisen kassin Primitivo-printti on yksi lemppareitani. Mustalle pohjalle painettuna siihen tuli enemmän syvyyttä.
Nyt olen muistanut ommella myös tuon pikkuläpyskän, joka on niin "professional" ja painoin sitten myös nimeni samalle kankaalle. Tämä ihastuttava musta kangas on nyt käytetty loppuun ja siirryn tuohon ruskeaoranssiin., jota jo ostin hulppean palan.

torstai 4. joulukuuta 2014

Mustavalkoista maailmaa

Sen verran työpaikalla vihjattiin kassitarpeista, että pääsin taas lempihommaani: kankaan kuviointiin ja kassien ompeluun. Maisema kai se vaikuttaa, että kaikki värit ovat nyt liikaa. Mennään siis mustavalko-/harmaalinjalla. Palakaupasta löytyi houkuttelevan näköinen kiiltäväpintainen kangas, johon likakaan ei varmasti hevin tartu. Kangas on suhteellisin ohutta, mutta kasseissa ei kanneta mitään painavaa, joten ne varmaan kestävät. Ja tavaraa näihin kyllä mahtuu. Kuviot ovat samoja - ei leopardikaan pilkuistaan pääse - ja omaa silmääni nämä miellyttävät edelleen. Varsinkin ruudut ovat kestosuosikkini, ja kummasti nekin uusina versioina vähän kuin syntyvät aina uudelleen.
Kaiken mustuuden ja harmauden keskellä tuntui kuitenkin, että yksi pieni oranssi olisi paikallaan, varsinkin kun oranssi sattuu olemaan työpaikkani logon väri.

Omatkin kassit ovat jo pakattuna kohta alkavaa junamatkaa varten. Lyhyestä siis virsi kaunis tällä kertaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

P.s. Pieni sanaleikki vielä: mustat kassit ja mustad kassid - kaksi aivan eri asiaa....