Näille leveysasteille ei kesä ole vielä ehtinyt. Siitäköhän johtuu, että teki taas mieli tehdä yhdet lämpöiset rannekkeet - tai ehkä siitä, että pari päivää sitten myin yhdet ja ostaja oli sitä mieltä, että "nämähän ovat yhtä lailla kesällä pidettäviä" - ehkä tätä lausetta ei aivan helteillä tosin päästäisi suustaan.. Siinä ne nyt joka tapauksessa ovat.
Tämä pykäpistokuva vie ajatukseni yli 50 (apua!!!) vuoden taakse, jolloin pienenä ekaluokkalaisena, arkana lettipäänä, sain ensimmäisen koulukäsityön tehtäväksi. Pykäpistoillahan se liina piti aloittaa! Onneksi niiden epäonnistuminen vasurilta ei sentään katkaissut käsityöinnostustani heti alkuunsa. Nyt olen sitten iloinen ja vähän ylpeäkin ehkä, että omat pykäpistoni eivät kulje valtavirran suuntaan vaan vastavirtaan. Ja tästäpä se ajatuskulku sitten helposti jatkuu muihinkin omiin polkuihini... Pistojen saralla olisi vielä paljon tekemistä; mielessä kyllä siintää hämäläinen rekipeitto, mutta mahtaako sen aika koskaan tulla.
Villatakki edistyy tasaiseen tahtiin, kaksi oikein, kolme nurin ja päinvastoin. Onpahan tullut eräskin ohoh-elämys koettua - vaikuttaakohan huono rytmitajuni neuleisiinkin? Opiskellessa selvisi kyllä, että asioiden toistaminen ei ole minun lajini. Minua sen sijaan kiehtovat nämä ennalta-arvaamattomat työt ja lankahässäkät.
Tässä yksi hässäkkä, jonka jatkamiseen pitäisi herätellä motivaatiota. Paljon ei enää puuttuisi. Jaa-a, oppimiseen ei ole oikotietä, toivottavasti tämäkin harjoittelu vielä joskus palkitsee.
