Näytetään tekstit, joissa on tunniste jewelry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jewelry. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Korvikset, kevään enteitä

A new pair of paper earrings
Yksi kevään merkki taitaa olla sekin, että korviksiani aletaan kysellä. Mikäpä sen hauskempaa; niinpä panin heti toimeksi ja tekaisin muutaman parin. 'Tekaista' antaa kyllä vähän väärän kuvan, sen verran monta ja tarkkaa työvaihetta korvakorujen tekemiseen kuuluu. Mutta voi miten kivaa onkaan kokeilla erilaisia väriyhdistelmiä!
Sunny days are here again...
Näyttääpä vähän siltä kuin nämä korut kasvaisivat tuosta päiväkirjani kannesta :). Ja varjot ovat kuin koppakuoriaisia.
Banana paper suits well to back
Nyt pääsin kokeilemaan myös uutta banaanipaperiani, jota löytyi kuin löytyikin lopulta - ei googlesta vaan Kannuksesta! Oli muuten hyvä muistutus, että edelleen on elämää, asioita ja jopa tuotteita ihan netin ulottumattomissa.
Jatkoa seuraa, kunhan ehditään...



tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulumyyjäiset mielessä

Earrings of aquarel paper for Christmas market
Olen vaihteeksi oikein innostunut korvakorujen tekemisestä. Sekin on laji, jossa parhaisiin tuloksiin pääsee ns. heittäytymällä, vaikka itse tekeminen vaatii myös tarkkuutta. Aluksi ideoita ei tunnu olevan, mutta muutaman parin jälkeen ollaankin jo ihan flow-vaiheessa. Siinä sitten syntyy myös uusia väriyhdistelmiä, kuten tämäkin alkuaan mustavalkoiseksi tarkoittamani pari.
Pysyn näissä abstrakteissa aiheissa, joissa pääasia on värien ja tietysti myös muotojen käyttö. Erityisesti nautin siitä, että värikerroksia tulee paljon kuten näissä yllä olevissa.
Mustavalkoisia pitäisi olla tarjolla runsaasti, mutta ne ovat kaikkein hankalimpia tehdä. Tässä nyt kuitenkin taas muutama pari.
Any hidden story....
Ihan kuin näissä olisi joku tarinakin - tietäisi vain, mikä... Mustavalkoisten lakkaaminen tuottaa tuskaa, sillä jostain syystä musta tahtoo levitä väkisin. Ihmettelen myös, miksi se leviää vain ja ainoastaan korun etupuolella, kääntöpuolesta tulee kyllä ihan siisti.
New form, new inks
Viimeisiin kokeilin ihan uutta muotoa ja myös uusia musteita, ja tulos on mielestäni vähän kuin satukirjasta. Houkuttelee jatkamaan samalla linjalla. Tämä onkin juuri se piste, jossa luovuus jo kukoistaa.

Tulevana viikonloppuna olen sekä lauantaina että sunnuntaina Kankurin joulumyyjäisissä Kokkolassa. Siitäpä se taas alkaa! Sitä ennen on vielä tarkoitus ahkeroida.



lauantai 1. helmikuuta 2014

Sukkakouluni seuraava luokka

Näitä sukkia esittelin jo viime viestissäni, mutta kuinka ollakaan, suunnitelmat muuttuivat. Saksalaisissa sukissa näkyy olevan usein päkiän kohdalla joustetta, joten kokeilin sitä minäkin. En tiedä, onko sillä jokin merkitys, mutta hauskempi tehdä, kun tuolla kärjessäkin on vielä jotain vaihtelua. Kärkikavennus on  spiraalimainen.
Omaan jalkaani sukka on vähän liian reilu - tai siis oli - ja siksi tuo joustekaan ei oikein pääse oikeuksiinsa. 
Sukat lähtivät maailmalle saman tien. Lupasin tänä vuonna tuottaa iloisia yllätyksiä ja tämä on yksi niistä. Vastaanottaja ilahtui ilmeisesti, mutta sanoi, ettei sukkia raski panna jalkaan. No voi! Sekin vielä!
Tässäpä langan suunnittelija - taisi tuoda lisäarvoa :)

Ja sitten se seuraava ponnistus! Olen niin mieltynyt lyhennettyihin kerroksiin, että on jokin pakkomielle saada niitä myös sukkiin. Tilasin saksalaisen ohjelehtisen jo vuosi pari sitten ja olen yrittänyt jo aikaisemminkin saada sukat aikaan. Tätä aloitusta on ehditty purkaa ja vaihtaa malliakin. Melkein jyvällä kyllä olen! Sukkiin kudotaan siis sekä lyhennettyjä että pidennyttyjä kerroksia. Katsotaan nyt, miten tässä käy. Kunhan nyt saisin varret ohjeen mukaan, niin tekisin ihan tavallisesti muun osan.
Hartiat kyllä muistuttavat heti aamuisin, että sukkia on tullut taas väkerrettyä. Hiihtämään! Ja johan noita sukkia nyt oikeastaan on, mutta mitenkäs lopetat...
Sokerina pohjalla tänään tekemäni korvikset. Miten värit hehkuvatkaan mustan rinnalla!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksyisen viikon varrelta


Another bag of same fabrics as earlier
Kassikankaistani riitti vielä toiseenkin ja vähän isompaan kassiin.Tein tämän oikein yhden englanninkielisen ohjekirjan mukaan, mutta koska kangas oli erilaista, tästä tuli vähän lötkö. Ei auttanut, vaikka purin kassin alkutekijöihinsä ja lisäsin tukikankaan kumpaankin kankaaseen. Omilla malleillani ei olekaan koskaan käynyt näin.
Muuten kassi on siisti. En oikeastaan edes tarkoittanut sitä kääntökassiksi, mutta kun kankaat yhdistää tällä lailla, niin tuloksena on sitten kääntökassi, halusi tai ei. Mustaa kangasta jäi edelleen, joten sarja jatkuu - joskus ja jollain lailla...

Like lace
Korviksia syntyy kuin sieniä sateella. Näillä kai voisi mennä vaikka mustan pitsin yöhön :).
Nämä edustavat ruostunutta rappioromantiikkaa; livenä kyllä paremman näköiset kuin kuvassa.

Kuvioinnissa myös sattumalla on sanansa. Kuvioita voi työstää useampaan kertaan, jolloin niihn tulee lisää syvyyttä.Jos tulos ei miellytä silmää, korua ei missään tapauksessa tarvitse heittää pois, vaan lisätä värikerroksia ja maalata uusia kuvioita. Jokaisen korun tekeminen onkin kuin pieni matka; lähtiessä ei tiedä, mihin saapuu.
Nice to test new forms, not only colours
Ilokseni olen huomannut, että korvisten tekeminen ei ole pelkästään värien ja kuvioiden luomista, vaan myös uusien muotojen kokeilua. Rohkeasti kannattaa myös hypätä vieraaseen värimaailmaan - ruskean ja keltaisen sävytkin ovat aivan ihania, vaikka eivät omaan värikarttaani kuulukaan.
Syyspäiväntasaus. Tästä sitä taas lähdetään kohti pidempiä öitä ja lyhempiä päiviä. Puhdetöiden nautinnollista sesonkiaikaa :).