Näytetään tekstit, joissa on tunniste crocheting. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste crocheting. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hiirulaisten koti ynnä muuta pientä

Finger training for disabled children - a house for mice :)


Pitkään työn alla ollut hiirulaisten koti asukkaaineen valmistui. Luulenpa, että se on ainoa laatuaan maailmassa :) Seinät virkkasin ja jätin niihin aukkoja, joista sitten kudoin sisäpuolelle pieniä asumuksia joustinneuleella. Joukossa on myös muutama tunneli, vaikka en tiedä, miten ne käytännössä toimivat - vai toimivatko mitenkään. Koko jutun (tilaustyön) idea on siinä, että lapset saavat harjoitella sorminäppäryyttään ja nimenomaan ne, joille se tuottaa vaikeuksia. Kuutio on muuten umpinainen ja täytin sen vanulla.
Sielläpä näkyy yhdestä pää, viikset ja häntä. Saattaa olla, että viikset eivät kovin kauan pysy, mutta onhan niiden irrottaminenkin yksi sormiharjoitus.
Ja sitten taas pussukoiden pariin...
Small pouches of self-painted fabric
Tein maalaamistani verhoista pieniä koetilkkuja ja niistähän sai sitten ommeltua pieniä pussukoita kuvakorteille. Kiinnitys on tarralla ja siinäpä taas yksi sormiharjoitus saada ne auki. Tämä sarja kasvaa vielä, kunhan ehdin ommella. Mustaa kangasta jäi töihin ompelemieni kassien pohjapaloista.
First painted then stamped and sewn
Kaapistani löytyi sopivasti painovärien jämiä, joita hyödynsin (= maalasin ja painoin) näihin pussukoihin. Kangas taas jäi verhoihin käyttämästäni painopohjasta.
Samaa sarjaa tämäkin; laitoin vähän vanulevyä pehmikkeeksi. Sisään mahtuu ainakin kortteja.

Kaikki tämän kerran työt ovat taas työpaikan tarpeisiin tehtyjä. Mikäpä sen hauskempaa - tässä ovat vakka ja kansi kohdanneet!


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Virkkausta, värkkäystä ja vähän vippaskonstejakin

Finally completed, a crocheted jacket of cotton
Tässä se nyt on: minun ikioma iisakinkirkkoni, jonka virkkaamisen aloitin viime kesänä. Kun huomasin, ettei se enää kesäksi ehtinyt, niin jätinpä sitten rauhassa odottelemaan päivien uutta pidentymistä. Melko työlästä on ottaa esille työ, joka on ollut kauan tauolla! Kappaleet tosin olivat kutakuinkin valmiit - ja vähän niukat sieltä ja täältä...  En tiedä, olisinko joutunut sen enempää töitä tekemään, vaikka olisin purkanut reippaasti, mutta nyt en sitä tehnyt, vaan koetin saada pituutta sinne ja leveyttä tänne. No, tuppasihan se sitten aina jostain nilkuttamaan. Onneksi sovittaessa kuitenkin aina huomasin, miten nätti jakusta lopulta tulee. Niinhän sitä pitäisi vähän kaikkea muutakin elämässä katsella - nähdä tavoitteensa sielunsa silmillä - siitä saa kummasti voimaa puskea eteenpäin.
Lanka on Mandarin petit (viimeisimpänä ostettu kerä oli aika paljon ohuempaa); suoraan sanottuna aika viheliäistä virkata, koska se on niin löyhäkierteistä. Malli, jota olin vuosikausia ihaillut, on Suuresta käsityölehdestä 6/1998 (ei ole painovirhe...).  Langan menekistä ei ole tietoa enkä ole jakkua punninnut, mutta on sillä painoa jonkin verran.
I like buttons, simple but elegant

Hauskana yksityiskohtana hoksasin taas, että ensin olivat napit. Ne ovat kirpparilöytö muutaman vuoden takaa, ja minusta hillityssä eleganssissaan (!) erittäin sopivat tähän työhön.
Virkkaaminen on kyllä kivaa, mutta en aivan heti samanlaiseen urakkaan aio ryhtyä. Tässäpä sitä toivottavasti on jakkua pidemmäksikin aikaa. Saatanpa keväämmällä laittaa vielä uuden kuvan, kunhan pääsen sitä oikeasti pitämään.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pieniä töitä, pieniä tarinoita

A fish again, with a zipper

I hope, kids will enjoy when practising the zippers.
Vetoketjukaloja on syntynyt pari lisää. Niiden ompeleminen oli paitsi hauskaa myös hyödyllistä minunlaiselleni ompelijalle, jolla vetoketjun ompelemisesta ei ole hirveästi kokemusta karttunut. Kävipä vielä niin hassusti, että kun olin lähes kaikki vetoketjut ommellut, huomasin, että kappas, koneessahan olisi tietysti ollut myös vetoketjujalka - no, ainakin näiden ompeleminen kävi ongelmitta tavallisellakin jalalla.

One way to use small rests of yarn
Viime viikkoina on ollut useampi junamatka ja ainahan langat ja puikot tai virkkuukoukku kulkevat mukana.
Olen myös edelleen yrittänyt päästä eroon erilaisista pienistä lankakeristä, joita vuosien mittaan on kertynyt. Tämän kerän alkuperää en muista eikä siinä ollut edes vyötettä tallella, mutta lanka vaikuttaa silkin ja villan sekoitteelta, joten se sopi mainiosti rannekkeisiin ja myös riitti juuri tasan näihin. Tunturineule, isot puikot ja kirpparilta löydetyt napit - ja taas yksi epämääräinen kerä pois nurkista. Itselleni rannekkeet tuskin jäävät, joten odotan niiden jatkotarinaa. Tarinat saattavat olla yllättäviä! Mainitsin joitakin viikkoja sitten, että lähetin ylimääräneuleitani Bhutanin kuningaskuntaan  - ja kukapa olisi arvannut, mitä sitten tapahtui :).  Yksi kaksinkertaisesta neuleesta valmistamani myssy kuulemma lämmittää nyt siellä jossain vuoristossa kuninkaan entisen kokin päätä - tämän lähemmäksi kuninkaallisia piirejä tuskin eläissäni pääsen :).
Nice to crochet after a while...
Junassa alkoi myös tämän myssyn tarina, ja myssy on tarkoitettu omaan päähän, jopa kertaalleen testattu. Muistelen hämärästi, että langat (aivan ihania!) ovat peräisin viime kesän lomamatkalta, jolla satuin tuntemattomassa kaupungissa lankaliikkeeseen, jossa sai sulloa vitosella lankoja pussin täyteen.
En halunnut myssyyn mitään varsinaisia korvaläppiä, mutta vähän kaarevuutta kuitenkin, joten tein kummallekin puolelle pari edestakaiskerrosta. Ruusukkeen solmin kolmen silmukan putkineuleesta. Se olisi  saanut olla tuota grafiitinharmaata, mutta käytin koko langan yläosaan.
Enkä ole sukistakaan vielä kokonaan eroon päässyt... Koetan sentään sinnikkäästi sinnitellä sukkalankahyllyjen ohi kaupoissa ja toistaiseksi käyttää nämä omat jämälankani.
Another way to use rests...
Sukissa ovat viime aikoina kiehtoneet pystyraidat ja tässäpä yksi sovellus niistä. Tosin nyt kuvaa katsoessa raidat hahmottuvat ehkä enemmänkin poikkiraitoina. Hiirenhammasreunus oli vielä kokeilematta, joten aloitin nämä sukat sillä. Kuten kuvasta näkyy, sain langat (mistä lie kotoisin...) aika tarkkaan käytettyä.
The legs may be too long for a baby :)
Nämä näyttävät paremminkin sukkien pienoismallilta kuin sukilta - terä on lähinnä vauvan jalkaan sopiva, mutta vartta on senkin edestä. Varsi on tasona neulottu ja joustaa siis kovasti. Kantapää ja terän päällipuoli ovat joustetta.

Tänään oli sitten aika kaivaa esiin viime syksynä kesken jäänyt virkattu jakku. Onneksi mallivirkkaus tuntuu vielä jotenkin olevan hyppysissä. Jakku oli vähän liian niukka sekä sieltä että täältä ja pelkäänpä pahoin, että joudun turvautumaan saumanvarojen leventämiseen eli jonkinlaisiin kiiloihin. Periksi en aio kyllä antaa!

Kauniiksi lopuksi vielä tämä yksi pieni vetoketjusarjan työ. Nuken ja pussin epäsuhta johtuu siitä, että nukke (tyttären design) oli niin pieni, ettei sen mittaisia vetoketjuja ollut - kasvunvaraa...
Sleep well:)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Korviksien koukussa

Still making earrings...
Elämän koukutukset tulevat yllättäen - enpä olisi uskonut, että tämmöinenkin vielä tulee. Korviksia on siis syntynyt viime päivinä vilkkaasti, ja mikäpä sen hauskempaa. Näinkin pienessä työssä pääsee kivasti testailemaan erilaisia tekniikoita ja väriyhdistelmiä eli minun lempijuttujani.
Kesä ei ole mennyt muutenkaan kädet helmassa istuen, aina jokin työ on ollut meneillään. Jossain näin ohimennen virkatun puseron ja siitäpä tuli mieleen, että en ole vuosikausiin virkannut mitään vaatetta. Selailin kesälomareissulla  uusia käsityölehtiä mallin toivossa, mutta ei tärpännyt. No, kuinka ollakaan omasta lehtipinosta sitten löytyi malli, jota olen aina kuvaa katsoessani ihaillut.
Olipa alku hankalaa! Mallin mitat eivät täsmänneet ollenkaan, vaikka lanka (mandarin) ja koukku (2,5) ovat suoraan ohjeesta. Langan löyhä kierre tuntui aluksi myös melkein toivottomalta, mutta nyt olen jo ehtinyt nauttia tekemisestä.
I had almost forgotten how nice it is to crochet
Kuvassa vasemmalla on jakku, joka minullakin on tähtäimessä. Lopullinen päätös on tehtävä sitten, kun saan takakappaleen valmiiksi, ne ovat samanlaiset sekä jakussa että topissa.
Onneksi tämäkin lehti oli tullut säästettyä, vuosimallia 1998. Samaisesta lehdestä taisin ottaa mekon kaavan pari vuotta sitten.

Ja sitten pistäydytään huiviosastolla. Lypsyhuivit ovat menneet tänäkin kesänä hyvin kaupaksi ja onneksi näköpiirissä on vielä jokunen kauppatapahtuma.
As to my scarves, red is the most popular colour.
Punainen pitää pintansa, sitä menee aina kaikkein eniten, joten varastoa saa täydentää tuon tuosta.Viimeksi tuli kaksi pientäkin huivia - odottelen siis pieniä sinipiikoja...

Tässäpä näitä - seuraavaa postausta odottaa S-kokoinen yllätysvillatakki, josta puuttuvat vain napit. Kurssinpitäjän on välillä kerrattava itsekin, miten ne kaikki yksityiskohdat menivät.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viikon varrella valmistuneita

My felting goes on and makes me happy.
Villojen kanssa on edelleen värkätty. Tämä puuhastelu vastaa oikeastaan pastelliliiduilla piirtelyä, niin ihania ja pehmeitä väriyhdistelmiä syntyy. Nautiskelen yhtä paljon tekemisestä kuin lopputuloksistakin. Myös yllätyksellisyys kiehtoo; iloisen jännittyneenä odotan, mitä pesukoneesta milloinkin paljastuu.
One more wingspan - I'm hooked




Myös yksi wingspan-kauluri taas valmistui - eikä uutta ole vielä puikoilla, mutta idea sentään muhii mielessä :).  Tarkoitushan on myös saada lankojen määrää vähennettyä, mutta miten tämän yhtälön saisi toimimaan, kun tälläkin viikolla on pitänyt käydä lankaostoksilla...
Simple crocheting of cotton in natural colour
Kaiken väri-iloittelun vastapainoksi syntyi myös todella yksinkertainen ja hillitty virkattu pipo. Lanka on kaunispintaista ekopuuvillaa. Mietin, kehtaanko laittaa sitä sytomyssylähetykseen tuon värittömyyden vuoksi - olisikohan ketään, jolle se kelpaisi. Joku kukka tai muu koriste voisi vielä vähän pelastaa tilannetta, mutta en toisaalta haluaisi tehdä siitä kovin naisellistakaan. Irtokoriste mukaan?

Laskiaisen kunniaksi: pitkiä pellavia!  Siinäpä materiaali, johon aion seuraavaksi tarttua. Ensin kuitenkin sukset kainaloon ja sitten after ski - laskiaispullaa ja pellavalankakerien etsintää.