Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Pussukan- ja kuvantekijän puuhia


A purse for a country style birthday party
Ystävä sai kutsun kantrityyliseen merkkipäiväjuhlaan naapurimaahan ja löysikin kivat tamineet. Yksi vain puuttui: pussukka. No, hätä ei ole tämän näköinen ja hädässähän se ystävä tutaan. Onneksi (meitä?) pussukantekijöitäkin tarvitaan! Juhla-asuun kuuluu pitkä huivi kuvan ruutukankaasta, joten ei kun ostamaan huivi nro 2 ja siitähän se puuttuva osanen sitten syntyi. Punainen kangas eli vuori on vanhan pellavatunikani selkää. Se on valmiiksi purettuna odottanutkin jo pääsyä uusiokäyttöön. Tilaaja halusi palmikoidun hihnan, johon sitten upposikin suurin osa huivia.

Käsillä olen tehnyt muutakin viime aikoina. Limingan taidekoulun kesäkurssilla syntyi elämäni ensimmäinen - toivottavasti ei viimeinen - kuvakirja. Se on nimensä mukaisesti KUVAkirja, ei siis nimen ja tittelilehden lisäksi sisällä tekstiä lainkaan. Tässä muutamia kuvia näytteeksi:

Last week I made my very first picture book.

I cut the dresses of an old knitting magazine.

No words...
Päähenkilön puvusto on peräisin Novita neuleet 1/99 -lehdestä, joka sattumoisin oli mukana. Tai ehkä ei niin sattumoisin - minä uskon vahvasti kaiken tarkoitukseen...


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Työasioita

Taas syntyi yksi pussukka kassien ylijäämämateriaalista ja uudella leimasimella tehdystä koetilkusta. Koetilkku tuli käytettyä niin, että roskiin meni noin yksi neliösentti! Pussukan pyöreä pohja on tuosta yksivärisestä kankaasta, mutta sain kuin sainkin reunaan pienen kuviollisen piristyksen. Nyt hoksasin myös tehdä nauhojen päihin pikkuruiset läpyskät, yksityiskohta sekin. Pussukka lähtee huomenna työpaikalle.
Työpaikalta saan impulssit ja joskus valmiit ideatkin moniin töihini. Repertuaaria riittää! Nyt olivat vuorossa hiiret. Tein myös virkkaamalla juuston, jossa oli pidempiä ja lyhyempiä reikiä tai onkaloita, joissa nämä hiiret asustavat. Juustosta jäi kuva ottamatta. Jutun juju on harjoitella sorminäppäryyttä.

Elämäni on ollut yllätyksellistä. Enpä olisi muutama vuosi sitten siellä tullipapereiden ym. maailmassa osannut unta nähdä, että piirrän töissä vielä prinsessoja! Sekin ihme on nyt nähty:).
Kaikesta päättäen sisäinen pikkutyttöni on edelleen hengissä ja voi hyvin. Prinsessat tulivat muistipelikortteihin enkä ehtinyt muista piirroksista kuvia ottaakaan.
Työhön liittyvät myös seuraavat kuvat. Virkistyspäivänä saimme kokeilla ihan uutta tekniikkaa, johon tuskin oma-aloitteisesti olisin koskaan törmännyt.Tähti on tehty pujottelemalla lasiputkia lankaan. Työ oli yllättävän kiehtovaa, samoin kuin lopputuloskin. Tekniikka on sama kuin himmelinteossa, jota en ole itse koskaan kokeillut. Putkissa on pieni reikä, joten neula oli aivan hengetön ja langan saaminen sen silmään oli jo melkoinen haaste. Lanka puolestaan pääsi minulta pariin kertaan katkeamaan,  ja sittenpä ilman hyvää ohjaajaa olisikin ollut jo aivan hukassa. Tähti siitä lopulta kuitenkin tuli, vähän hontelo, mutta sentään koossa pysyvä.

Kaamos on koittanut, ja päivänvalo alkaa olla vähissä. Nyt on kuitenkin aika nauttia ruskan värikyllyydestä täysin siemauksin ennen kuin siirrytään mustavalkoiseen aikaan. 

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Torikuulumisia

Before two heavy rain showers...
Päätin keväällä, että tänä kesänä käyn ahkerasti oman kaupungin iltatorilla ja päätöksessä olen myös pysynyt, vaikka torikauppa meillä vähän nihkeätä onkin. Aina sieltä kuitenkin on plussan puolella kotiin tultu. Ja kun sitten torikaupan makuun pääsin, niin enpä malttanut myös lomareissulla olla käymättä ihan vieraalla torilla. Onneksi tuotteeni ovat niin kevyitä ja helposti kuljetettavia, että niiden rahtaaminen julkisessakin liikenteessä onnistuu vallan mainiosti.
Many of my newspaper dolls have found their way to birthday presents to several countries.

  
Where have all the clients gone....
Lypsyhuivit ovat huvenneet tasaiseen tahtiin, joten niitä piti jo ruveta tekemään ennen kuin kokonaan loppuvat.On kiva, että värivalikoimaa on runsaasti.
Some more scarves
Vihreistä tuli niin kauniita, että voisin pitää ne itsekin, mutta kyllä ne nyt torille kuitenkin lähtevät. Saattaa kestää kauankin, ennen kuin niille sopiva ihminen löytyy - tai sitten ei. Kuvista ei varmaan voisi arvata, että materiaali on sideharsoa, sitä kun hyvin harva tunnistaa edes koetellessaan. Ensimmäinen arvaus on lähes poikkeuksetta pellava.
Purple shades

Tässä kolme luumunpunaista huivia. Kyllä värien sekoittaminen on ihanaa; minulla on vain päävärit punainen, sininen ja keltainen. Väreihin tuo syvyyttä ja vivahteita myös se, että huivi on sekä värjätty että painettu, mitä ostajat eivät myöskään tunnu huomaavan.
Blue like the sky
Ja vielä huivi myös täti siniselle :).  Siniset olivat päässeetkin loppumaan kokonaan ja eikös vain viimeksi joku olisi halunnut juuri sinisen.
Toritarinan päätteeksi vielä uusimmat akkani, jotka jo poseeraavat tässä seuraavaa tori-iltaa odotellessa. Siinä on tuote, joka jakaa ihmiset kahteen leiriin!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kukkamekkohaaveissa

Kankaita järjestellessäni osui käteen palakaupasta ostamani kitinvärinen puuvillasatiinin pala. Se kaipasi ehdottomasti piristystä - ja niinpä taisin kaivata itsekin. Annoin siis palaa! Ihastuin liisteriin, kun kuvioin työpaikan verhoja, joten päätin jatkaa samalla linjalla. Maalailin siis ensin pohjaa melko lailla peittoon, sillä en halunnut valmiiseen kankaaseen kovin suuria kontrasteja.

Kun pohja oli kuivunut, otin liisterin esille. Tein matonkuteista pienen huiskun leimasimeksi, ja sillä tehty vähän epämääräinen kuvio osoittautuikin ihan kivan näköiseksi. Sitten piti taas liisterin kuivua ennen kuin työtä pääsi jatkamaan.
Liistern kuivuttua maalasin kankaan lähes umpeen. En osaa näitä kuviointihommia edelleenkään tehdä suunnitelmallisesti, vaan täysin näppituntumalla. Tosin olin ajatellut laittaa tähän kankaaseen myös hiukan vihreää vastapainoksi, mutta tässä vaiheessa se ei tuntunutkaan hyvältä. Sen sijaan liruttelin vielä lusikalla kankaan pintaan oikein tummanpuhuvia juovia.Kangas oli siis kuvioitu, mutta sittenpä vasta alkoi se jännittävä osuus eli mikä jää jäljelle, mikä häviää. Kaikki kerrokset piti ensin kiinnittää silittämällä ja sitten - alkaa irrottaa! Liottelin liisteriä ensin ihan pesualtaassa käsin, mutta loppusilaus tuli pesukoneessa. Tekniikka toimi ihan hyvin ja kankaassa on paljon ihastuttavia yksityiskohtia ja värisävyjen kohtaamisia. Jotain särmää siinä olisi voinut olla, lopputulos on ehkä vähän liiankin harmoninen nykyiseen makuuni, mutta toisaalta näen kankaassa jotain entisaikojen kesämekkotunnelmaa.
Nytpä sitten kokoilen voimia, että uskaltaisin upottaa kankaaseen myös sakseni :). Tavoitteena ei ole ihan mekko, vaan tunika, jonka kaavatkin on jo piirretty. Tässä vaiheessa ompelupuolen artesaanit käyvät vähän kateeksi!
Tämä kolmikko toivotteli aamulla hyvät huomenet :) Keskiviikkona sitä päästään taas torille!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Viidellä puikolla ja tussilla - enimmäkseen

Tämän vuoden käsityöt ovat toistaiseksi syntyneet viidellä puikolla. Tekee hyvää välillä olla rönsyilemättä liikaa ja kun tämä sukkien aika nyt vihdoin koitti, niin olen ottanut ajasta vaarin niin sanoakseni. Tässä viimeisin valmis pari, jotka ovat jo täydessä käytössä. Varret ulottuvat polviin asti.
Aukkokantapää ei ollut ollenkaan hankala tehdä, kuten kuvittelin. Eri asia sitten on, onko sen tekemisessä järkeä. Ainakin sen olisi näissäkin sukissa voinut tehdä vaikka yksivärisestä langasta, että se erottuisi paremmin. Sukkia tehdessä olen miettinyt, että aika nerokkaita ovat olleet sukanteon pioneerit, keitä sitten lienevätkään. Mikähän kantapää mahtaa olla vanhin vai onko eri puolilla maailmaa keksitty vähän erilaisia viritelmiä? Mene tiedä.

Tässä varsinaisten käsitöiden ja varsinaisen kuvataiteen välimaastossa on sentään pitänyt viettää pari iltaa korviksienkin parissa.
Niiden tekeminen kiehtoo edelleen. Minulle tekee hyvää keskittyä kerrallaan muutamaan neliösenttiin ja koen niin suurta iloa noista erilaisista viiruista ja vivahteista, joita käsien ja pään yhteistyössä syntyy. On myös kiva kokeilla taas jotain vähän uutta tekniikkaa tässäkin asiassa. Siitäpä esimerkki alla.
Nämä ovat ensimmäiset ja ainoat tussilla ja akvarellivärikynillä syntyneet kappaleet. Otin ne omaan käyttööni ja kokemuksesta voin sanoa, että ah miten mainiosti ne sopivatkaan kuvataidetuokion vetämiseen. 
Kuvataidetuokiot muistuttavatkin aina siitä, että pitäisi enemmän malttaa piirtää ja maalata itsekin. Niinpä olen raivannut aikaa sillekin kädentyölle viime päivinä.
Nämä mekot ovat myös eräänlaista keskittymisharjoitusta. Olen töissä käyttänyt mandala-kuvioita erilaisissa harjoituksissa ja näissä on vähän samaa, vaikka en niitä värittänyt. Luulenpa, että näitä syntyy vielä lisää.

Puikkoihin palatakseni, nyt on menossa tämmöinen pari. Lanka Regiaa ja ohuet puikot edelleen eli 2,5.
Opetteluvuorossa ryppyvarsi, ristiin vahvistettu kantapää ja spiraalikärki - johan siinä on tarpeeksi uusia asioita yksiin sukkiin! Kantapää tuntuu hyvältä, vielä tavallista vahvistettua kantapäätä tukevammalta.

Tässäpä tämänkertaiset tekeleet, nyt jatkamaan toisen sukan vartta.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksyisen viikon varrelta


Another bag of same fabrics as earlier
Kassikankaistani riitti vielä toiseenkin ja vähän isompaan kassiin.Tein tämän oikein yhden englanninkielisen ohjekirjan mukaan, mutta koska kangas oli erilaista, tästä tuli vähän lötkö. Ei auttanut, vaikka purin kassin alkutekijöihinsä ja lisäsin tukikankaan kumpaankin kankaaseen. Omilla malleillani ei olekaan koskaan käynyt näin.
Muuten kassi on siisti. En oikeastaan edes tarkoittanut sitä kääntökassiksi, mutta kun kankaat yhdistää tällä lailla, niin tuloksena on sitten kääntökassi, halusi tai ei. Mustaa kangasta jäi edelleen, joten sarja jatkuu - joskus ja jollain lailla...

Like lace
Korviksia syntyy kuin sieniä sateella. Näillä kai voisi mennä vaikka mustan pitsin yöhön :).
Nämä edustavat ruostunutta rappioromantiikkaa; livenä kyllä paremman näköiset kuin kuvassa.

Kuvioinnissa myös sattumalla on sanansa. Kuvioita voi työstää useampaan kertaan, jolloin niihn tulee lisää syvyyttä.Jos tulos ei miellytä silmää, korua ei missään tapauksessa tarvitse heittää pois, vaan lisätä värikerroksia ja maalata uusia kuvioita. Jokaisen korun tekeminen onkin kuin pieni matka; lähtiessä ei tiedä, mihin saapuu.
Nice to test new forms, not only colours
Ilokseni olen huomannut, että korvisten tekeminen ei ole pelkästään värien ja kuvioiden luomista, vaan myös uusien muotojen kokeilua. Rohkeasti kannattaa myös hypätä vieraaseen värimaailmaan - ruskean ja keltaisen sävytkin ovat aivan ihania, vaikka eivät omaan värikarttaani kuulukaan.
Syyspäiväntasaus. Tästä sitä taas lähdetään kohti pidempiä öitä ja lyhempiä päiviä. Puhdetöiden nautinnollista sesonkiaikaa :).

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vaihteeksi paperille

It's lovely to create one's own worlds :)
Talvi meni niin, etten muka koskaan ehtinyt oikein istua piirtämään. Kaikki aikanaan! Kevään ensimmäisissä myyjäisissäni huomasin taas ilokseni, että korteillani on menekkiä, joten mikä sen hauskempaa kuin antaa tussin ja värien viedä uusiin maailmoihin - sitähän piirtäminen nimenomaan on. Tämä työ on tehty aivan tavalliselle valkoiselle kartongille, mutta kuvauksessa oli jotain sen verran pielessä, että korttiin tuli sininen lumo.

Faces always fascinate me.
Kouluaikoina - siis niinä kaukaisina tyttölyseopäivinä - piirtelin aina ihmisiä ja edelleen se kiehtoo kuten kuvista näkee.
 Pidän nopeasti syntyvistä luonnosmaisista kuvista,  jotka syntyvät vain kädenliikkeestä ilman mallia.
Looking a little bit shy...
Ihan kuin "malleja" vähän ujostuttaisi tämä julkisuus.... Miksi mallit eivät ole vanhentuneet tekijänsä tahdissa... Taidot taisivat jäädä sille koulutyttötasolle! 

This picture could be printed on fabric as well.
Tämä kasviaihe sopisi myös kankaalle, jos sitä vähän jatkojalostaisi.Tällä kertaa tyydyn kuitenkin tähän ja odottelen, milloin ja missä kortti siirtyy seuraavalle omistajalle.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ompelukoneen hurinoita

A piece of paradise
Huomiset myyjäiset entisessä koulussani saivat minut kehittämään uuden tuotteen. Onneksi muuta myytävää kuten rannekkeita ja lypsyhuiveja on talven aikana kertynyt sopivasti. Koristetyynyidea putkahti melkein vahingossa - niinhän niillä ideoilla toisaalta on tapanakin. Vaaleapohjaiset tyynyt on painettu vanhalle himmeäkukkaiselle verholle, mikä antaa kivan säväyksen minun kuvioihini. Kun olin kaksi verhoa painanut ja seula sen kuin vain parani, piti ruveta katsomaan, mitä muita kankaanpaloja kaapeistani löytyisi. Ja löytyihin niitä.
The light ones are made of some old curtains, recycling
Sama kuvio ja samat värit, mutta erilaisilla pohjakankailla tunnelma vaihtuu kivasti. Kun sinisiä tyynyjä katsoo kaueampaa, kuvio näyttää lähes abstraktilta.Harmaa taas on kaikkein harmoonisin sarjasta. Vahinko, sinistä ja harmaata kangasta riitti vain muutamaan tyynyyn - vai onko sittenkin niin, että on paras lopettaa juuri, kun
työ on makeimmillaan...  Seula on nyt puhdistettu eikä kuviosta jäänyt edes kopiota, joten tämä sarja ei jatku. Odotan taas kuin lapsi innoissani huomista päivää - en mitään ostoryysistä, mutta kaikkia pieniä tarinoita, joita varmaan kuulen.

torstai 2. toukokuuta 2013

Pussukoita pukkaa - ja vähän muutakin

These pouches with my  handpainted drawings will be used in therapy work with children.
Työyhteisöni toimintaterapeutit pyysivät lisää pussukoita ja sen toiveen ilomielin toteutin. En tosin niinkään sen ompelun vuoksi, vaan siksi, että itse kuvioimani kankaat pääsevät hyötykäyttöön. Niitähän on kerääntynyt kaikenlaisia ja nyt voin hyvillä mielin taas painaa lisääkin. Samat eläinhahmot seikkailevat näissä kolmessa.
Tämäkin kangas on ehtinyt lojua kopassani jo pidemmän aikaa. Pohjan olen joskus painanut piimä estoaineena ja seuraavassa vaiheessa eläimet päälle. Nyt hoksasin, että palasta saa kivan pikkutyynyn.
Buttermilk or yougurt is a nice way to decorate cloth before painting.





Piimällä ovat syntyneet myös nämä kuviot. Pussukoista toivottiin pyöreäpohjaisia ja kaikkiin tulikin pyöreä pohja. Nämä kaksi ovat suoria putkimalleja.
Kesän tulon huomaa siitäkin, että alkaa olla myyntitapahtumia. Minutkin kutsuttiin vanhalle koululleni Nivalaan ensi maanantaina pidettäviin myyjäisiin ja niiden myötä innostuin käymään koppaani läpi tarkemmin. Kouluaikaisiakin painokankaan paloja vielä löytyy ja ompelin niistä muutaman koriliinan. Rekvisiittana on pikkuruinen  hernepussi samasta kankaasta, terapeuteille menossa.
Piirtäminen on viime aikoina jäänyt aivan turhan vähiin, mutta nyt otin tussin esille ja annoin mennä. Tuloksena nämä kaksi pellavaista tyynynpäällistä. Tehdessä tulee mieleen, että kuinkahan kauan nämä kulkevat mukanani, minkälaisia pieniä tarinoita niihin tarttuu - talviunta nukkunut pieni torimummu alkaa selvästi herätä :).
Linen cushion covers with my handpainted flowers and birds. Looking forward to a market day...
Jaaha, sitten olisi varmaan aika ottaa ne muutama viittävaillevalmis neule työn alle ja sinnitellä loppuun. Itsekuri on alkanut lipsua, mutta kyllä valmistakin syntyy.