lauantai 26. toukokuuta 2012

Värien hurmaa

Aurinkoisen mutta tuulisen päivän aikaansaannoksia: kaksi puuvillahuivia, jotka ensin värjäsin ja sitten painoin ja  päärmäsin. Kuosi saattaa jo näyttää tutulta, niin paljon olen tätä ruutuleimasintani käyttänyt - mutta kun en itse kyllästy siihen ollenkaan.

My new scarves, hand dyed and printed, a very fascinating work.
Tuttua on varmaan tässäkin, ei kuitenkaan ruutuja. Värjääminen ja painaminen taas pitkästä aikaa kolahti kunnolla; tuntuu, että nyt pitäisi vain tehdä näitä.  Näissä jutuissa on yhtä tärkeää matka kuin perillepääsykin, lopputulos on kuitenkin aina yllätys, varsinkin kun värimääräni ovat "lorauksia".
Painovärejä levitellessä syntyi näin kaunis taideteos, piti oikein kuvata.
Mietin tässä, että paljastanko materiaalista sen enempää, mutta tulkoonpa nyt viimeisessä lauseessa kerrotuksi, että huivit on tehty sideharsosta - kyllä, juuri siitä vauvanvaipasta, joka on erinomaisen käyttökelpoista tähänkin tarkoitukseen :)

1 kommentti:

  1. näistäpä huiveista saisi hurmaavia matkapyyhkeitä kun ompelee pari yhteen. Itselläni on sellainen kevyt pieneen tilaan menevä ja nopeasti kuivuva jokapaikan huivi matkakassissani, tosin ihan alkuperäisvalkoisena. Se on myös hyvä unirätti jos hyttyset kiusaavat tai liiallinen valo tai vetoisuus. Sain vinkin paljon reissaavalta ystävättäreltäni.

    VastaaPoista