perjantai 14. syyskuuta 2012

Helmiä ja nappeja ja vähän muuta

Helmiä, helmiä, helmiä. Tämä on sana, jota käytän (kirjoitettuna siis) nykyään kai kaikkein eniten - ei sillä, että itse tekisin niitä, vaan suomennan parhaillaan aivan ihastuttavaa kirjaa koruharrastajille. Kuvan paperihelmet sen sijaan sain lopulta juuri kootuksi nauhaan. Oma helmituotantoni on ollut viime aikoina varsin vähäistä; monenlaista muuta sitten olenkin kyllä yrittänyt. Tämän korusetin olin luvannut tehdä jo ajat sitten, ja siinäpä se nyt on. Materiaali on siis vanha sanomalehti, ja tekniikkaa olen itse kehitellyt. Olisipa kiva lisätä, että alla näkyvä pellavaneule on myös tuotoksiani, mutta ei - se on kirpparilöytö, aivan tuliterä, klassinen pitsineule ja kahvikupposen hinnalla.

Viikko sitten oltiin Tallinnassa tyttären kanssa. Tässä pitikin nyt esitellä muutamia hänen ottamiaan kivoja kuvia, mutta entäs kun palvelin ei niitä hyväksynyt...  Olkoot minun puolestani siis hyväksymättä.
Kävelimme reippaina tyttöinä satamasta Karnaluksiin ja kuinka ollakaan, matkalla poikkesimme kangaskauppaan nimeltään Kangas dzungel - ja voih. Ei pelkästään ne kankaat, vaan se kaikenlaisten nauhojen käsittämätön viidakko, hyvässä järjestyksessä tosin. Kaikki on suhteellista; tämän elämyksen jälkeen Karnaluks ei enää vaikuttanutkaan niin käsittämättömältä.

Karnaluksista löytyi kauan etsimäni: mittanauha, jossa on myös tuumat - hinta 71 centtiä! Myös napit melkein valmiiseen yllätystakkiin osuivat ns. nappiin. Takki ei ole vielä valmis esiteltäväksi, sillä hihojen pidennys odottaa ratkaisua. Ja kyllähän sieltä tuli ostettua jotain muutakin, mutta kohtuudessa sentään pysyttiin.

Ulkona vihmoo vettä. Huomenna meillä vietetään Wiljanpäivää ja pystytän lypsyhuivi- ym. puotini vielä kerran ulkosalle. Onpa tullut sääennustuksia vilkuiltua, mutta muistutan aina itseäni, että "joka tuulta tarkkaa, ei kylvä, joka pilviä pälyy, ei leikkaa..".  Näillä siis mennään - ja reippaalla mielellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti